sunnuntai 25. lokakuuta 2009
Ravja SPeKL:n taidontarkistuskokeessa (haku)
Tuli korkattua ensimmäinen hylätty-merkintä koekirjaan myöhään lauantai-iltana. Pimeäkokeena suoritettavassa taidontarkistuskokeessa on tarkistettavana 3 ha alue ja aikaa käytettävissä 45 min. Yksi kolmesta maalimiehestä jäi löytymättä, kaksi maalimiestä Ravja löysi ja ilmaisi hyvin. Tutkittava alue oli loivan kumpareen päällä olevaa kuusikkoa, laskien pohjoisessa pienen soistuman kautta järveen päin, myös etelään päin maasto laski ja siellä olevassa kuusitiheikössä ollut maali jäi löytymättä. Ilma oli aika lailla seisova, väliin oli pientä suunnaltaan vaihtelevaa tuulenvirettä, pakkasta pari astetta, maasto osin sula osin lumilaikuilla. Ravja oli kuulemma ohittanut löytymättä jääneen maalin parin metrin päästä, mutta ei vaan saanut tästä hajua - samalla tavalla kävi useammalla koiralla illan kokeissa. Eli tällaisissa olosuhteissa maasto täytyy käydä tiheästi kammaten läpi. ...tai olla hyvin aktiivisesti liikkuva koira, joka ehtii käydä paikat useamman kerran läpi: Smart flätti sai tällä tyylillä nostettua kaikki maalit 25 minuutissa, hieno suoritus noissa olosuhteissa! Minulla homma kompastui osin siihen, että ensinnäkin annoin Ravjan työskennellä turhan paljon kaukana itestäni sillä verukkeella, että jospa se on hajulla, mutta Ravja ajeli pajolti tallatun alueen jälkiä. Toiseksi itselleni oli jotenkin tosi vaikeaa hahmottaa, mikä alue oli jo käyty läpi - tähän ja olemattoman tuulen suunnan arpomiseen tuhrautui turhan paljon aikaa. GPS:n piirtämästä kulkureitistä olisi ollut suuri apu kuljettujen alueiden hahmottamiseen. Mutta olipahan opettavaine koe tosietsintöjäkin ajatellen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ravja-pappa kuulostaa tosi pätevältä hakukoiralta, vaikka se yksi maalimies jäikin löytämättä. Ja tuo Rohton puuhapäivä näyttää sekin hurjan kivalta supineen kaikkineen.
VastaaPoista